TAYSin keikka...

Nonnih, onpahan sekkii ropina pietty, sano akka, kun tuohelle kusi. Takana on kemoembolisaatio enkä joutunut olemaan sairaalassa kuin yhden yön.

Osastolla sain ihan ensin pari pussia antibioottia, kun toimenpide kuulemma aiheuttaa elimistöön tulehduksen. Sitten syöpälääkäri kävi juttelemassa, kertoi mahdollisista sivuvaikutuksista ja rauhoitteli kovasti.

Toimenpide itsessään ei sattunut kuin nivusen ensimmäisen puudutuspiikin verran. Sitten alkoi kova kuvaaminen (tehtiin siis röntgenavusteisesti) ja tunsin, kuinka letkua siirreltiin. 1½ tunnin päästä lääkäri sanoi, että nyt on vähän ongelmia. Mulla on kuulemma niin poikkeuksellisen kiemurainen maksavaltimo, ettei värkit oikein toimi. No jopas olinkin yllättynyt! Mulla ei ole yksikään leikkaus mennyt niin kuin käsikirjassa, vaan aina on ollut jotain ylimääräistä hässäkkää. Että oikeastaan jo vähän odottelinkin sitä.

Onneksi lääkärit (niitä oli tekijän lisäksi 1 tai 2) tuli siihen tulokseen, että kokeillaan toisenlaista letkua, mikäli ymmärsin oikein. Eli ensin oli letku liian letkeä, mutta sitten otettiin vähän jämäkämpi kehiin, jolla sitten päästiin perille asti. Sitten etäpesäkkeen verisuoniin (kasvain on siis kasvattanut oman verisuoniston eli maksa toimii normaalisti) ruiskutettiin vahvaa sytostaattia ja suonet suljettiin jotenkin. Välissä lisätiin nivuseen pariin otteeseen puudutetta, kun operaatio kesti niin kauan.

Siinä vaiheessa pahimmalta tuntui se 2½ tunnin selällään makaaminen, kun ei saanut liikuttaa kuin vähän ukkovarpaitaan ja koko ajan piti olla keskittynyt, että osasi olla oikeaan aikaan hengittämättä, kun otettiin vähän tarkempaa kuvaa. Oli vähän hankalaa siirtyä takaisin sängylle, kun ei tuntunut mikään lihas toimivan ja hoitaja painoi koko voimallaan nivusta, ettei haava vuotaisi. Haavan päälle laitettiin vielä muutaman kilon hiekkapussi (ah tätä nykyajan teknologiaa :D), joka sidottiin tiukalle.

Osastolla alkoikin sitten totuus valjeta. Sivuvaikutuksista pahoinvointi ja oksentelu alkoi heti, tosin toimenpide osui pahoinvointiviikolle muutenkin, mutta varmaan operaatiolla oli oma osuutensa sinä päivänä. Ensin piti maata hiekkapussin kanssa selällään 3 tuntia. Sitten, kun se poistettiin, piti vielä olla sängyssä 12 tuntia. Ei vessaan, ei vesiraanalle, ei mihinkään, mutta sai olla jo kyljellään. Ja kylkikipu alkoi heti operaation jälkeen. Siihen sain pari kertaa opiaattia, joka kyllä auttoi, mutta miksi ihmeessä siitä maksetaan katukaupassa mantsikoita? En maksaisi siitä, että kieli ei käänny suussa ja silmät harittaa niin, ettei telkkaria näe kunnolla. Tai niin no, olenhan mä silloin hurjassa nuoruudessani kantanut rahaa kapakkaan ja tulos on ollut suunnilleen vastaava...

Lauantai meni toipuessa ja sain vielä ennen kotiinlähtöä yhden opiaatin suun kautta. Kyllä se perjantainen lääkäri tiesi, mistä puhui. Kylkikipu on jatkunut kovana eiliseen asti ja vieläkin on vähän hankala kävellä kivun takia. Pahoinvointi onneksi loppui jo perjantai-iltana. Nyt jännitän, että lähtevätkö viimeisetkin haivenet päästä. Se lääkäri ei kylläkään puhunut hiuksista mitään, mutta tein sen, mitä ei missään tapauksessa pitäisi tehdä eli googlasin ennen toimenpidettä!

Kuukauden päästä on kontrolli poliklinikalla ja sitten katsotaan, miten homma on edennyt. Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että toimenpide tehtiin. Voin mennä toisenkin kerran, jos lääkärit niin ehdottavat. Ja nyt, kun tietävät, niin varmaan käyttävät heti sopivia värkkejäkin! :D