Horroria ja muuta...

Heiii, mihin se kevät jäi? Yhtäkkiä onkin kesä.

Tuntuu hullulta virkata Nallesta Strömsö-villatakkia, kun ulkona on 29 astetta kuumaa. Mutta samalla se menee, kun toisella silmällä katselen Elitloppetia. Villatakki on koekappale ja tästä sen pitäisi kehittyä:

Virkkuuksen alla oleva kangas on suoraan Ikeasta :)

Katsellaan siis parhaillaan Elitloppetia. Se on suuri jokavuotinen ravikilpailu Ruotsissa Solvallan raviradalla. Siinä souvissa menee pari päivää. Huomenna pitäisi ehtiä äänestämään, mutta sitten lujaa kotiin raveja katsomaan :D Meidän Onni-pojasta eli kimppavarsasta tulee muuten ex-mies. Kun koko on lähinnä hirven luokkaa, luonne lievästi sanottuna vilkas ja hormonit hyrrää, niin viisainta on kuulemma ruunata poika. Jospa sitten pystyisi paremmin keskittymään juoksemisen opetteluun. Kesän aikana sen pitäisi ravata ensimmäinen koelähtö ja varsinainen kilpailu. Toivottavasti Lahdessa tai jossain muualla lähellä, että päästäisiin katsomaan.

Kevät on mennyt lähinnä sairastellessa, haimatulehdusta ja muita tulehduksia. Sitä horrorosastoa edustakoon tämä:

Kahden antibioottikuurin jälkeen luomitulehdus asettui ja alaluomen violetinvärinen pussikin laski. Kun lähdin lääkäriin se, joka meillä asuu, pyysi mua kertomaan, että hän ei ole tämän kukkeuden takana :D

Syöpäkontrolli on takana  ja siinä on tilanne ennallaan, kontrolli elokuussa. Määräaikainen työkyvyttömyyseläke jatkuu ainakin elokuun loppuun. Haimatulehdus siis oli helmi-maaliskuun vaihteessa. Muutama päivä sairaalassa ja myöhemmin sitten tehtiin sappiteiden magneettitutkimus, kun haimatulehdus ei todistetusti voinut olla alkoholiperäinen :D Magneetissa kaikki oli kunnossa, joten tulehduksen syy jäi auki. Toivottavasti ei toistu.

Magneettitutkimus oli mielenkiintoinen kokemus tällaiselle ahtaanpaikankammon vaivaamalle. Tähän asti olen pystynyt välttämään magneettitutkimukset, mutta nyt tulin siihen tulokseen, että pakko se on tehdä. Ja koska jatkossa niitä tutkimuksia voi tulla enemmänkin, oli parempi taittaa pelolta häntä ja mennä vaan. Kahden rauhoittavan tabletin ja valvotun edeltävän yön jälkeen kuvauksessa tuli kaksi ongelmaa: toinen ongelma tutkimuksen aikana oli se, että nenä alkoi syyhytä kesken tutkimuksen ja toinen ongelma oli kuulokkeista Tampereen radiosta kuultu turkulaisvitsi. Mitä tehdä, jos naurattaa ihan hillittömästi ja pitäisi olla liikkumatta paikoillaan? Kannattaa näköjään soittaa jo edeltä käsin röntgeniin ja kertoa tilanteensa. Mullakin kuvaus siirrettiin suurempaan koneeseen ja tietoihini laitettiin merkintä kammosta. Henkilökunta oli tosi ammattitaitoista, en tainnut olla ensimmäinen kammoinen, joka sinne meni. Sain vielä kasvoille liinan, etten nähnyt tuubin kattoa, jos avasin silmät tutkimuksen aikana.

Nyt olen ollut sisäruokinnassa jo pari-kolme viikkoa. Ensi vuonna tähän aikaan olen suunnitellut olevani tavoitettavissa Antarktiselta. Siellä ei luultavasti ole kukkivia koivuja. Nyt on ainakin tälle koivuallergikolle niin kova kevät, että taidan pyytää uutta siedätyskuuria. Edellisen 3 vuoden siedätyshoitojakson loppumisesta on kulunut vissiin 6 vuotta. Tähän asti olen pärjännyt, mutta nyt taitaa teho olla hiipumassa.

Pikku vinkki, jos mieli tekee hyvää eikä viitsi lähteä kauppaan:

Perusjuttu: kauralastut!

 

Tällaisen äitienpäiväkortin tein avopille (avoppi = avopuolison äiti):

 

Ja Raipe:

Jätkä makoilee omassa nojatuolissaan (lasten malli) allaan huovutettu alusta, josta piti joskus maailmassa tulla kassi. Selkänojalla on pala porontaljaa :D

Ja nyt taas ravien pariin!

Lukemista...

Olen viime aikoina lueskellut melkoisesti, pääasiassa muistelmia ja elämäkertoja. Ja tietysti käsityökirjoja :D Ja eläinkirjoja. Ja elämäntaitokirjoja. Ja keittokirjoja. Ja syöpää käsitteleviä kirjoja. Ja dekkareita.

Vaikuttavin elämäkerroista oli Tuula Karjalaisen kirja Tove Jansson: tee työtä ja rakasta. Nyt kesken on Boel Westinin kirja Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä. Ihan mielenkiinnosta luen heti perään toisen paksun opuksen Janssonista, josko siinä olisi eri tavalla asioita ja ehkä jotenkin erilainen näkökulma.

Muita luettuja ovat olleet mm. Heikki Kahilan kepeä ja mielenkiintoinen Ääneen elettyä, Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat (mielenkiintoinen kurkistus erikoiseen ajatusmaailmaan) ja Janne Virkkusen Päivälehden mies (omakehu haiskahti, kevyitä sisäpiirijuoruja). Arviot siis erittäin subjektiivisia :)

Yksi mielenkiintoisimmista luetuista kirjoista oli Joel Levyn Myrkky (myrkyt ja myrkyttäjät kautta aikojen). Koska olen lukenut paljon Agatha Christien dekkareita, myrkytykset tietysti kiinnostavat. Myrkytyksiä käsiteltiin Kleopatrasta Aleksandr Litvinenkoon asti. Myös natsi-Saksan myrkytyksistä kerrottiin. Levy kertoi vielä erikseen joistakin myrkyistä, esim. strykniinistä ja arseenista. Kun hän kertoi torajyvästä, tunsin itseni varsinaiseksi reliikiksi! Torajyvähomesienestä saadaan siis ergotamiinia, jota on aikanaan käytetty mm. migreenin hoitoon. Käytettiin silloin yli 40 vuotta sittenkin, kun sain ensimmäiset migreenilääkkeeni. Ne olivat pieniä, pinkkejä ja ne oli tehty torajyvästä. Ergotamiinin käyttö migreeniin perustui sen verisuonia supistavaan vaikutukseen ja kyllä se muistaakseni auttoikin. Yksi lause torajyväjutussa vähän hätkähdytti: Ergotamiini on synteettisesti valmistettavan LSD:n esiaste, ja sillä on samanlaisia psykoaktiivisia vaikutuksia.Huh. Ja mä olin siis 10 v., kun sain ne pinkit pillerit. Annostus tietysti oli pieni, mutta siltikin...

Dekkareista luin J.S. Fletcherin kaikki suomennetut kirjat. Niitä on kaikkiaan neljä, kolme on painettu v. 1924 ja yksi v. 1945. Oiken vanhoja kunnon dekkareita! Ja niin ihana vanhanaikainen suomennos. Niitä oli riemastuttava lukea. Tykkään siis vanhanaikaisista dekkareista, joissa murha on murha ja se selvitetään ilman mitään ylimääräistä poliisin tai etsivän henkilökohtaisen elämän angstien käsittelyä.

Ja lukeminen jatkuu...

Tässä siis tämänhetkinen tilanne. Käsityökirjat ovat sitten erikseen omassa kasassaan. Ja kyllä, tämä kasa pysyy pystyssä, kunhan kissa ei kauheasti puske sitä, kun tulee nukkumaan :D Nämä siis kirjaston kirjoja. Omat on hyllyissä.

Se pakollinen Raipe:

Ampumahiihto oli tosi jännää olympialaisissa.

Käsitöitä...

Sain pitkästä aikaa jotain valmiiksikin. Tämä eteisen matto on virkattu ontelokuteesta koukulla 7 ja oli varsinainen murheenkryyni! Malli on Kauhavan Kangasaitan Asteri.

Alkuperäisen ohjeen mukaan matosta olisi tullut aika pieni, joten päätin lisätä pari mallikertaa. Sitten alkoivat vaikeudet... Naisen logiikalla päättelin, että lisäykset vaikuttavat suhteessa samoin kuin ensimmäisissäkin mallikerroissa. Juu ei. Reuna vain liekkosi ja liekkosi eli aina vaan oli liikaa silmukoita. Tahti oli suunnilleen 1 kerros virkkausta, 3 kerrosta purkamista :( Lopulta jouduin purkamaan melkein puolet matosta. Otti pattiin. Mutta niin sain reunan lopulta suunnilleen suoraksi ja olen ihan tyytyväinen mattoon. Sen halkaisija on 134 cm.

Kun sain maton valmiiksi (ja eteisen siivottua uutta mattoa varten :D), aloitin uuden projektin, joka ei onneksi vie kauan. Käyttämätön syreeninlila hartiahuivi saa uuden elämän ihan tavallisena helmineulekaulahuivina. Lanka on paksua, puikot 12 ja työ etenee nopeasti. Ja taas todettiin, että on hyvä oppia kätevät tekniikat heti harrastuksen alkuvaiheessa! Mullakaan ei ole puikkojen kilkuttelua takana kuin 45 vuotta ja nyt jo opin, miten langan saa jatkettua ilman hermoja raastavaa lankojen päättelyä. Jatkos ei välttämättä sovi kaikkiin töihin, mutta tässä helmineuleessa se on ihan omiaan. Ja paksussa langassa. Sitä kun ei tahdo saada pääteltyä siististi ja pitävästi millään. Ohje löytyy täältä http://www.youtube.com/watch?v=-nq_7EXTWHE. Toimii siis, kun jatketaan samaa lankaa. Tai jos tekee esim. jämäpeittoa. Tai jotain muuta, johon se sopii... No joo. Systeemi on kuitenkin sama, jolla solmitaan nahkanauhoja kaulakoruihin.

Jassoo, väri onkin kuvassa vain vähän sinne päin. Oikeasti siis melko vaalea heleä lila.

Ja vielä yksi pakollinen Raipe:

Tältä näyttää musta kissa mustassa kassissa tummien vaatteiden joukossa :D